Maatalouden ympäristötuen riistakantoja ja luonnon monimuotoisuutta edistävän luonnonhoidon mahdollisuudet


Vuoden 2011 loppupuolella Luonnon- ja riistanhoitosäätiö käynnisti maatalousluonnon monimuotoisuuden hoidon monihyötyjä yhteen nivovan selvityshankkeen. Hankkeen ensivaiheessa tuotettiin asiantuntijahaastatteluiden, tutkimustiedon ja käytännön työntekijöiden, eli maanomistajien, avulla sopivasti jalostettua tietoa maa- ja metsätalouspoliittisen päätöksenteon tueksi. Konkreettisena osana hankkeen puitteissa on oltu mukana tulevan Maaseudun kehittämisohjelmakauden suunnittelussa osallistumalla ympäristötuen valmisteluun niin alatyöryhmissä kuin laaja-alaisen sidosryhmätyöskentelyn avulla. 

Hankkeessa pyritään löytämään pullonkaulat, jotka hidastavat nykyisen ympäristötuen parhaiten ympäristön tilaan vaikuttavien toimenpiteiden toteutettavuutta, ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisuja tulevaa ohjelmakautta silmällä pitäen. Hyväksi koettuja ratkaisuja on pyritty viemään osaksi uutta Maaseudun kehittämisohjelmakautta 2014-2020.

Hankkeen loppuraportti ilmestyy keväällä 2014. Siinä esitellään tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla maatalousympäristön monimuotoisuutta pystytään kohentamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, normaalien viljelytoimien rinnalla.

Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Sivu päivitetty 18.2.2014
Riistatekoja Toimintamme tukijat Tutustu toimintaamme Lahjoita idea

 

Riista ja ympäristötuet -hanke

Riista ja ympäristötuet -hanke